Uusi media on syntynyt – Valtamedia – Sinun mediasi

Valtamedia on kansalaismedia, jossa kansalaiset, sinä ja minä, olemme osa aktiivista sisällöntuotantoa.

Aktiivisuus voi ilmentyä monin tavoin. Voit olla lukujan, Valtamedian kuluttajana aktiivinen osallistuja esimerkiksi sisällön tuotantoon vaikuttamisessa. Valtamediassa sinä päätä jourunalistisista projekteista, ehdottamalla aiheita, äänestämällä saaduista ehdotuksista, sillä kansalaismedian agendalta tuotantoon valitaan aina eniten kiinnostusta keränneet aiheet.

Avoin Demokratia on kaiken toimintamme perusta

Haluamme aloittaa puhtaalta pöydältä, palata takaisin lähtöruutuun, koska jopa sanojen merkitykset on pyritty tässä ajassa määrittelemään uudelleen. Haluamme puhdistaa pois kaiken korruption, joka vuosikymmenten saatossa on saanut kasvaa salakavalasti ja huomaamattomasti.

Avoin Demokratia on aitoa demokratiaa, vaikuttamista suoraan asioihin. Avoimessa Demokratiassa ihan kaikki tieto on yhteistä, eikä ole piiloteltu lakien, maksumuurien, hakukonesensuroinnin, tai minkään muunkaan verukkeen taakse.

Siksi Valtamediassa kaikki on avointa kaikille, kuten kansalaismediassa tietenkin tulee olla. Asioista päätetään avoimissa proseseissa, joissa keskeistä on asioiden nostaminen agendalle, eli yleiseen keskusteluun, jota käydään Valtamedian tarjoamissa keskustelufoorumeissa, ehdottamalla tärkeäksi kokemaansa asiaa kansalaiskeskusteluun.

Kansalaiskeskustelun tarkoitus on saada asiasta tolkku ja pohtia yhdessä, mitä asiansuhteen olisi järkevää tehdä.

Jokainen kansalainen voi tuoda asiaan liittyvää informaatiota, oheistaa sitä asiaan liittyväksi dokumentaatioksi, joka voi olla tekstiä, kuvaa, ääntä, vidota, mitä tahansa dokumentaatiota. Tietenkin kaikki tuotu dokumentaatio joutuu muiden asiasta kiinostuneiden tarkan silmän alle, arvoitavaksi ja tarkistettavaksi, mikäli jokin asia ei kestä päivänvaloa, siihen on jollain taatusti jotain sanottavaa.

Kun asiassa on saatu kerättyä kasaan tietoa, on ilmeistä että asiassa annetaan ehdotuksia, mitä pitäisi tehdä asiassa ja asialle. Kansalaiskeskustelu käydään formaalisti, eli ehdotuksessa on ilmettävä mihin nyanssiin asiassa ehdotus liittyy, mitä ehdotuksella pyritään saavuttamaan -> parantamaan tai miten se asiaan muutoin vaikuttaisi jne.

Ehdotuksella on referoitu lauseenpituinen otsikko, jonka tulisi mielellään koostua tagi-sanoista, jolla ehdotuksen voivat muut kollegat löytää. Otsikossa on myös muita keskeisiä parametreja, milloin asia on nostettu agendalle -> päivämäärä ja kellon aika, kuinkapaljon asia on kerännyt kiinnostusta -> jatkuvasti päivittymä lukuarvo, kuinka monta ehdotusta asia on saanut -> lukuarvo, mikä on ehdotuksen tila -> arvo joka kertoo prosessin vaiheesta, arvioitu käsittelyprosessin jäljellä oleva aika ja päättymisajankohta, jne.

Huomion arvoista on että asian käsittelyyn osallistuvien henkilöiden identiteetti on suojattu. Tämä on toteutettu turvallisuusnäkökohdat huomioiden lohkoketju-dokumentoinnin kautta, niin että äänestyksissä annettuja ääniä ei voi olla saman henkilön antamina kuin yksi ja jonka äänen voi jokainen itse käydä aina lohkoketjusta todentamassa, mihin laariin ääni on päätynyt.

Ensimmäisellä kerralla uuden osallistujan tulee kirjautua vahvan tunnistautumisen -> pankkitunnistautuminen tms. kautta, jonka jälkeen voi omassa profiilissaan luoda itselleen avattaren jolla voi anonyymisti osallistua kansalaiskeskusteluihin eri asioista kansalaisfoorumilla.

One thought on “Uusi media on syntynyt – Valtamedia – Sinun mediasi

Vastaa