Lähtökohtana perustuslaillisuus
Kun katsotaan Suomen laillisuuden tilaa, eli mikä on Suomen alkuperäisen perustuslain sisältö, miten tämä laki heijastuu nykyiseen hallinnon toimintaan ja lainkuuliaisuuteen, voimme kiistatta tehdä yksiselitteisen havainnon – SUOMI ELÄÄ LAITTOMUUDEN TILASSA.
On paljon ollut keskustelua Suomen liittämisen laillisuudesta EU:hun ja erityisesti euroon, puhumattakaan nyt NATO – sopimuksen laillisuudesta. Merkillepantavaa on kuitenkin se että kansalaisten perustuslaillisista oikeuksista ei ole enää jäljellä edes rippeitä, vaan kaikki päätäntä tapahtuu täysin kansalaisten ulottumattomissa.
Suomen alkuperäisen perustuslain mukaan Suomi on kansantasavalta eli aitodemokratia, jossa kansa käyttää ylintä päätösvaltaa.
Suomen perustuslaki säädettiin toisen maailmansodan jälkeisenä aikana, sotien kauheuksien tuomien kokemusten perusteella, siitä syystä etteivät jälkipolvet joutuisi koskaan kokemaan vastaavaa, toisinsanoen Suomen kansalaisten turvaksi.
Perustuslaissamme myös määrätään yksiselitteisesti kansanedustajien tehtävistä ja velvollisuuksista, kuten siitä että kansanedustajan tehtävä on toteuttaa kansan tahto. Kenenkään tai minkään muun tahtoa kansanedustaja ei saa siis asettaa tehtäväkseen, esteeksi niille toimille, jonka perustuslaki määrää.
Niinikään perustuslakimme myös kieltää historian kokemusten oppien mukaisesti Suomea liittymästä mihinkään sotilasliittoihin. Näin ollen sotilasliittoihin liittyminen olisi mahdollista vain perustuslain muutoksen kautta, joka prosessi on aikaa vievä ja tarkoin säännelty.
Kysymys kuuluukin, miten on siis mahdollista että Suomi on joidenkin valtion hallintoelimissä toimivien henkilöiden johtamana, kansanedustajien siunauksella, viety kansalta mitään kysymättä, perustuslain vastaisesti sotilasliittoon?
KYSYMYS KUULUU, KUKA TÄTÄ MAATA JOHTAA?
Suomen EU jäsenyyden jälkeisenä aikana eduskunnasta on muodostunut 200 osainen kumileimasin, jonka tehtäväksi on muodostunut Euroopan kansallisvaltioiden ohjauskeskuksen, maailman pankkiireiden muodostaman KOMISSION DIREKTIIVIEN KANSALLINEN KIRJAAMO, jotka päätökset hallitus sorvailee lakiehdotuksiksi, jotka palaavat kumileimasinosaston muodolliseen hyväksymistilaisuuteen eduskuntaan.
MacKinsey kosulttitoimisto Suomen talouden tuhon takaajat
