YLE uutisoi vuonna 2022 23.11 päättyneen hallituksen natoesityksen lausuntokierroksesta seuraavaa:
”Suomen Nato-jäsenyyden vahvistamista koskeva hallituksen esitysluonnos on herättänyt poikkeuksellisen vilkasta mielenkiintoa. Tänään päättyneellä lausuntokierroksella yli tuhat kansalaista on kertonut oman, useimmiten kielteisen Nato-kantansa.” – uutisoi YLE.
Eduskunnan esityksen lausuntokierros oli ainoa virallisen tahon virallinen selvitys NATO – liittymisestä
NATO – liittymis-sopimuksen ainoasta virallisesta lausuntokierroksesta ilmeni TOTAALINEN VASTUSTUS eri instanssien, ministeriöiöiden, viranomaisten, kansalaisen, yrityksien jne. lausunnoista PERUSTELUINEEN.
Mitä teki YLE? Käytännössä ohitti tämän virallisen kyselyn tuloksen, kertomatta täsmällisiä lukuja tai ottamatta mitään kantaa perusteluihin, joissa yli 90% vastaajista vastusti ehdottomasti NATO – liittoa, monista eri syistä.
Todellisuudessa jäsenyyden edellytyksenä on perustuslain muuttaminen joka edellyttää käytännössä kansanäänestystä, eikä suinkaan nämä YLE:n edellytyksiksi kutsumat toissijaiset seikat.
Niinpä YLE:n toimittelija jatkaa ohi-aiheen veistelyään – ”Suomen jäsenyyden edellytyksenä on, että Suomen on ratifioitava Pohjois-Atlantin sopimus sellaisena kuin se on muutettuna liittymispöytäkirjoilla. Ratifiointi edellyttää hallituksen esityksen antamista eduskunnalle.
Naton pääsihteeri kutsuu Suomen liittymään Pohjois-Atlantin sopimukseen, kun kaikki Naton jäsenvaltiot ovat ratifioineet Suomen liittymispöytäkirjan.”
”Katsomalla” perustuslain yli, niin että heilahti
YLE fokusoi niinikään uutisoinnissaan täysin laittomiin seikkoihin – , ”oikeusministeriö ja oikeuslansleri ”katsovat”, eduskunta voi päättää sopimuksen hyväksymisestä yksinkertaisella enemmistöllä”.
Eduskunnan esitysluonnos korvasi perustuslain?
”Esitysluonnoksen mukaan sopimus olisi Suomen täysivaltaisuuden ja kansainväliseen yhteistyöhön osallistumisen kannalta ongelmaton eikä kyse ole merkittävästä toimivallan siirrosta kansainväliselle järjestölle, joten sopimus voidaan hyväksyä tavallisen lain säätämisjärjestyksessä.”
Kirsikkana kakussa YLE ”uutisoi”Oliko Suomen sotilaallinen liittoutuminen laiton?
”Suomen Nato-jäsenyyden vahvistamista koskeva hallituksen esitysluonnos on herättänyt poikkeuksellisen vilkasta mielenkiintoa. Tänään päättyneellä lausuntokierroksella yli tuhat kansalaista on kertonut oman, useimmiten kielteisen Nato-kantansa.” – uutisoi YLE.
YLE uutisoi vuonna 2022 23.11 päättyneen hallituksen natoesityksen lausuntokierroksesta seuraavaa: YLE totesi esitysluonnoksen herätteneen poikkeuksellisen suurta mielenkiintoa. Lausuntokierro keräsi parisentuhatta, ennalta valikoimatonta lausuntoa, koska se oli kaikille halukkaille vapaasti osallistuttavissa.
Eduskunnan esityksen lausuntokierros oli ainoa virallisen tahon virallinen selvitys NATO – liittymisestä
NATO – liitton liittymis-sopimuksen ainoasta virallisesta lausuntokierroksesta ilmeni TOTAALINEN VASTUSTUS liki 2000 instanssin, viranomaisen, kansalaisen, yrityksen jne. lausunnoista PERUSTELUINEEN, mutta YLE käytännössä ohitti tämän virallisen kyselyn tuloksen, kertomatta täsmällisiä lukuja tai ottamatta mitään kantaa persuteluihin, jossa yli 90% vastaajista vastusti ehdottomasti NATO – liittoa, eri syistä.
Suomen jäsenyyden edellytyksenä on, että Suomen on ratifioitava Pohjois-Atlantin sopimus sellaisena kuin se on muutettuna liittymispöytäkirjoilla. Ratifiointi edellyttää hallituksen esityksen antamista eduskunnalle.
Naton pääsihteeri kutsuu Suomen liittymään Pohjois-Atlantin sopimukseen, kun kaikki Naton jäsenvaltiot ovat ratifioineet Suomen liittymispöytäkirjan.
Eduskunnan päätös äänten enemmistöllä
Sensijaan YLE keskittyy uutisoinnissaan tuomaan esille, että oikeusministeriö ja oikeuslansleri ”katsovat” että virallisen lausunnon enemmistön vastustuksesta huolimatta ja perustuslain ehdottomasta kiellosta huolimatta, eduskunta voi päättää sopimuksen hyväksymisestä yksinkertaisella enemmistöllä.
Esitysluonnoksen mukaan sopimus olisi Suomen täysivaltaisuuden ja kansainväliseen yhteistyöhön osallistumisen kannalta ongelmaton eikä kyse ole merkittävästä toimivallan siirrosta kansainväliselle järjestölle, joten sopimus voidaan hyväksyä tavallisen lain säätämisjärjestyksessä.
Elinkeinoelämän keskusliitto (EK) toteaa, että Nato-jäsenyys voi tarjota uusia liiketoimintamahdollisuuksia monille suomalaisyrityksille niin puolustusteollisuudessa kuin laajemminkin. Mahdollisuuksista on myös viestitettävä yrityksille aktiivisesti jäsenyyden edetessä, EK lausuu.
”Elinkeinoelämän keskusliitto (EK) toteaa, että Nato-jäsenyys voi tarjota uusia liiketoimintamahdollisuuksia monille suomalaisyrityksille niin
puolustusteollisuudessa kuin laajemminkin. Mahdollisuuksista on myös viestitettävä yrityksille aktiivisesti jäsenyyden edetessä, EK lausuu.”
Melkoisia visioita YLE osasikin tuoda perusteluina esille, yhden instanssin lausumana, nimittäin viimeisten tietojen mukaan Suomen itä-rajalla, pakalliset maansiirtoyrittäjät ovat saaneetkin työtilauksia bunkkereiden rakennushankkeissa, joiden määrästä ei ole tietoa.
Suomen taloudessa meneekin nyt niin huonosti että sota lieneekin se ainoa ”Great Reset” jolla iki-viisaat, itsensä ”päättäjiksi” ylentäneet ,kansanedustajien irvikuvat, ilmeisesti kuvittelevat selviävänsä ns. kuivinjaloin vuosikymmenten tuhotöistään.
Eikös se niin ole aiemminkin mennyt että globaali talosujärjestelmä nollataan maailman sodilla, mutta meillä Suomalaisilla on kuitenkin muitakin vaihtoehtoja, laitaa vastuulliset vastuuseen, tehdä suursiivous koko Suomen hallintojärjestelmiin.
Lähteet: https://yle.fi/a/74-20005770
Sinikka Tyynelä, asiaa NATOsta: https://sinikkatyynela.blogspot.com/2022/10/suomi-naton-narri.html?m=1
