Jos pitäisi poimia jotain uutta Trumpin virkaanastujaispuheesta, peilata puheita tämänhetkiseen maailmankuvaan, keskeisintä ja parasta antia olivat puheet oman maansa kansalaisten elinolosuhteiden parantamisesta, sekä keskittymisestä tekemään USA:sta valtio josta muut kansakunnat voisivat ottaa mallia.
Minkälaista mallia meidän Suomalaisten tulisi ottaa Trumpin puheista, Trumpin tekoja ja taikoja odotellessa?
Mitä meidän suomalaisten tulisi puheesta ymmärtää?
- Maailma elää keskellä taloudellista maailmansotaa, jossa kansallisvaltioiden on ymmärrettävä ottaa itse vastuu omasta menestymisestään ja kansakuntansa, valtionsa kansalaisten toimittava yhdessä yhteisönsä ja kulttuurinsa mukaisten arvojen ja etujen suojelijoina.
- Talous-sodassa kysymys on resursseista ja itseasiassa niiden niukkuudesta, joka tilanne on tietenkin osa sodan luonnetta, jossa tietyistä resursseista kamppaillaan taloudellisen sodankäynnin keinoin. USA on nyt Trumpin ilmoituksen mukaisesti päättänyt suojata oman taloutensa tullimuurein. On siis täysin turhaa kuvitella että meillä Suomalaisilla olisi globaalissa taloussodassa ensimmäistäkään ”liittolaista” joka ajattelisi meidän parastamme. Tulee ymmärtää että taloudelliset realiteetit ovat nyt kansallisen talouden rakentamisessa, toisin sanoen, maailman kaikkien kansakuntien on nyt viimein otettava vastuu omasta pärjäämisestään, omavaraisuusperiaatteiden mukaisilla keinoilla.
- Trump ilmoitti myös ettei USA ole Suomenkaan liittolainen myöskään sotilaallisissa konflikteissa, koska USA:n armeijan ensisijainen tehtävä on keskittyä maansa puolustamiseen, nyt käynnissä olevassa maailmansodassa, jossa kaikki muut ovat toissijaisia kilpailijoita yhteisesti tavoitelluista resursseista, viimekädessä vihollisia.
- Meille suomalaisille viesti on täysin selvä, meillä kansalaisilla ei ole enää mahdollisuutta viihdyttää itseämme statistin roolissa, oman maamme tuhontaa seuraten medioista, tämä tie on kuljettu nyt loppuun ja nähty.
Jokaisen valtion on itse otettava nyt vastuu oman hallintorakenteensa puhdistamisesta vieraiden valtojen Sanna Marineista
Suomen hallintorakenteet on puhdistettava kaikista ja jokaisesta henkilöstä jonka tiedetään toimineen koskaan Suomen kansakunnan etujen vastaisesti, tämä lienee meille jokaiselle täysin selvä asia.
Meidän tulee nyt ymmärtää että Sauli Niinistön puheet NWO:sta eivät toteutuneet, meidän kaikkien suureksi onneksi, sellaisessa muodossaan, kuin nämä tästä teemasta Suomessa paljon äänessä olleet henkilöt olivat odottaneet ja toivoneet, koska heillä oli ajatus ja odotus puheidensa ja niiden mukaisten tekojensa ruhtinaallisesta palkitsemisesta.
Kuten Sauli Niinistö myös puheissaan osuvasti totesi, ”naamiot on riisuttu” ja todellakin, meistä jokainen Suomalainen näkee nyt omin silmin kaiken sen totaalisen korruption määrän joka kansakuntamme, valtiomme hallintoelimiin on vuosikymmenten aikana kerrostunut.
Nyt meillä ei ole yksinkertaisesti ja totisesti mitään muuta keinoa tai mahdollisuutta kuin kansalaisaktivismin kautta ottaa tilanne haltumme, Suomen alkuperäisen, ”kynäilemättömän” perustuslain mukaisesti, jossa yksiselitteisesti määrätään että Suomi on kansan tasavalta, jossa ylintä päätäntävaltaasa käyttävät kansalaiset.
Tässä puhdistuksessa Suomen ylin laki, perustuslakimme on kaiken kansalaisaktivismin perusta. Luomme keskuudessamme kaikki tarvittavat instanssit, ydistykset, toimielimet uudelleen täysin tyhjältä pöydältä, avoimen kansalaisdemokratian periaatteiden mukaisesti, jossa kaikki asiat asetetaan kansalaiskeskusteluun ja edelleen äänestyksiin, joiden kautta saamme enemmistön näkemyksen ja tahdon mukaisia päätöksiä koskien kansakuntamme tulevaisuuden rakentamista, ilman korruption upottavaa painolastia.
