Suomen taloudellinen tilanne on monelle kansalaiselle kestämättömäksi muuttunut, ja maassa on käynnistettävä perinpohjaisia verouudistuksia. Tärkeimpänä tavoitteena tulee olla kotimaisen pk-sektorin elvyttäminen, sillä juuri tämä sektori on ainoa, joka pystyy luomaan aitoa työllisyyttä ja parantamaan suomalaisen kansan toimeentuloa. Verotusta on yksinkertaistettava ja selkeytettävä, erityisesti poistaen tulovero, joka on keskeinen vaikuttaja Suomen BKT:ssa ja määrittelee sisämarkkinoiden toimivuutta.
Perustelu tälle muutokselle on selkeä: yhteiskunnallista arvoa syntyy vain kansalaisten tekemästä työstä. Pk-sektorin toimintaedellytykset ovat jo valmiiksi heikentyneet liian ankaran verotuksen vuoksi, ja työllistämisen kustannuksia on saatava laskettua nolliin, jotta sektori saadaan elvytettyä. Pk-sektori on perinteisesti ollut se osa yhteiskuntaa, joka on tarjonnut 90 prosenttia kaikista arvon tuottavista työpaikoista.
Samalla, kun veropohjaa yksinkertaistetaan, voidaan karsia turhia prosesseja julkisen sektorin toiminnoista ja vapauttaa työvoimaa muihin tehtäviin, mikä parantaa valtion talouden kulupuolta. Verouudistus ei voi kuitenkaan toteutua ilman laajempaa talouden järkiperäistämistä, johon sisältyy muun muassa minimipalkkajärjestelmä, joka sidotaan perustoimeentuloon. Elinkustannuskorin käyttö voi olla hyödyllinen työkalu, jossa paikallisesti määritellään keskivertohenkilön kuukausittaiset elinkustannukset, luoden näin paikallisia talouksia tukeva järjestelmä.
Arvonlisäverojärjestelmä, joka on nykyisin täysin kelpaamaton vastaamaan nykyajan haasteisiin, tulee korvata haittaverojärjestelmällä. Tässä järjestelmässä verot nousevat sitä korkeammaksi, mitä kauempana kuluttajasta tuotteet ja palvelut tuotetaan ja mitä suuremmat ympäristöhaitat niiden tuottamiseen liittyy. Maslow’n tarvehierarkian mukaiset perustarpeet, kuten ruoka ja asunto, olisivat vapautettuja verotuksesta.
Yritykset maksavat veroja paikallisesti sen mukaan, missä ne tosiasiallisesti harjoittavat liiketoimintaansa. Näin paikallinen talous saa tuekseen kasvu- ja kehitysmahdollisuuksia, huomioiden samalla paikalliset edut ja rajoitteet. Työvoima voi vapaasti hakeutua paikkakunnille, joissa se viihtyy parhaiten ja joissa elinkustannuskorin tarjoamat edut ovat optimaaliset. Paikalliset yhteisöt voivat päättää yhteisesti avoimen demokratian kautta, miten näitä etuja jaetaan.
Valtion rooli on tässä järjestelmässä tarkastella budjettiesityksiä julkisesti ja täysin läpinäkyvästi kunnille ja kaupungeille. Kansalaiset voivat valita hyväksyttävät menot ja hylätä epäsopivat rahan käytöt. Tällainen talouden järkiperäistäminen voisi tuoda Suomelle uuden suunnan kohti kestävää ja terveellistä talouskehitystä, jossa yhteiskunnallisen vaurauden jakaminen on reilua ja perusteltua.
