False Flag -Kaava Toistuu: Uutiset Ilmestyvät Ennen Onnettomuuksia

Jälleen kerran on saatu uusi ”onnettomuus” jonka uutisoinnin huomattiin tapahtuneen jo ennen varsinaista tapahtumaa -> ”onnettomuutta” miten tämä voi olla mahdollista?

Viimeaikoina meillä suomessakin on jatkuvasti, tihenevällä tahdilla ilmestynyt erilaisia tapahtumia, joille leimaavaa on heti tapahtuman jälkeen, kaikissa medioissa julkaistu, yhdenmukainen käsitys tapahtumista, ”syyllisestä”, vaikkei itse tapahtumasta ole kulunut vielä tuntiakaan?

Tämän tyyppiset tapahtumat, niistä uutisointi osoittavat että ”uutinen” on syntynyt jo ennen tapahtumaa, ennen tutkimuksia, mutta suunnitelma uutisesta on tietenkin ollut jo ennen uutista.

Tälläkertaa, jälleen kerran, tapahtui niin että uutinen olikin jo julkaistu ennen tapahtumaa, joka kiistatta on todiste siitä, että uutisten käsikirjoittajilta on mopo karannut.

Tulee mieleen Aatos Erkon muistelmien sitaatti ”Medioiden tehtävänä ei ole kertoa todellisuudesta vaan luoda sitä”. Nyt tämä lause on kyllä saanut lihaa luidensa ympärille.

Uutinen ennen tapahtumaa? CNN:n artikkeli herättää kysymyksiä lento-onnettomuudesta

30. tammikuuta 2025

Viimeisin lento-onnettomuus Yhdysvalloissa on synnyttänyt vakavan kohun, kun useat silminnäkijät ja verkkokäyttäjät ovat väittäneet nähneensä CNN:n uutisen onnettomuudesta jo ennen kuin se tapahtui. Nämä väitteet eivät ole pelkkää spekulaatiota – DuckDuckGo-hakukone on todistetusti indeksoinut CNN:n artikkelin yli 24 tuntia ennen onnettomuutta.

Indeksoinnin aikaleima paljastaa ristiriidan

Hakukoneet, kuten DuckDuckGo, eivät voi indeksoida verkkosivua ennen kuin se on julkaistu. Jos CNN:n artikkeli on ollut haettavissa jo yli vuorokausi ennen tapahtumaa, se tarkoittaa joko:

  1. CNN sai tiedon tapahtumasta etukäteen, ennen kuin se virallisesti tapahtui.
  2. Artikkeli julkaistiin vahingossa liian aikaisin, mikä osoittaa, että se oli valmis ennen itse tapahtumaa.
  3. Tapahtuma ja uutisointi olivat osa ennalta suunniteltua narratiivia, mikä viittaa huolellisesti koordinoituun operaatioon.

Median ja vallanpitäjien yhteistyö?

Tämä tapaus herättää vakavia kysymyksiä median ja poliittisten toimijoiden roolista globaalissa tiedonvälityksessä. Jos CNN on julkaissut uutisen ennen tapahtumaa, tarkoittaa se, että joku tiesi onnettomuudesta ennalta. Tämä ei ole ensimmäinen kerta, kun vastaava tilanne on noussut esiin suurten kriisien yhteydessä.

Videomateriaali paljastaa erikoisen lentoradan

Mainstrem-medioiden mukaan armeijan helikopteri olisi ollut ”harjoituslennolla”, kuka tai ketkä armeijassa harjoittelevat helikopterilla lentoa, vilkaastiliikennöidyllä lentokenttäalueella? Niinsanottu ”virallinen narratiivi” ja kaikki asiasta saatu videomateriaali, silminnäkijöiden lausumat, sekä muut todisteet ovat täysin ristiriidassa ”virallisen narratiivin” kanssa.

Silminnäkijävideot ovat paljastaneet erikoisia piirteitä onnettomuudessa. Helikopterin lentorata ei ollut luonnollinen, vaan se sisälsi useita äkillisiä suunnanmuutoksia, jotka viittaavat ohjattuun järjestelmään, kuten ohjukseen tai droneen. Tämä herättää lisäkysymyksiä siitä, oliko kyseessä todella onnettomuus vai tarkoituksellisesti toteutettu isku.

Valheiden verkko purkautuu

Tämä tapaus osoittaa, kuinka narratiiveja rakennetaan ja manipuloidaan globaalilla tasolla. Totuus tulee lopulta aina ilmi, ja ihmiset alkavat kyseenalaistaa median ja vallanpitäjien kertomuksia. CNN:n artikkelin aikaleima on kiistaton todiste siitä, että kaikki ei ole sitä, miltä näyttää.

Lähteet

Vastaa