Suomen läpimätä hallinto ohjaa yleisön huomion pois itsestään ja laittomuuksistaan, Venäjään kohdistuvilla syytöksillään ja tuomitsemisillaan

LäpimätäHallintoSyyttelee

Kansalaisen ja toimittajan huomiot ”syytöksistä” yleensä

Kansalaisena ja kansalaismedian toimittajana huomioni kohdistuu muutamiin oleellisiin seikkoihin ja niistä nouseviin kysymyksiin, kun lähi-historia todistaa ”syyttelyillä on lyhyet jäljet”.

Kun Venäjän omistamat kaasuputket räjäytettiin, tiedettiin välittömästi että räjäytysoperaation suorittamiseen ei tavallisella Matti- ja Maija meikäläisellä olisi ollut minkäänlaisia edellytyksiä, vaan operaattoreilla täytyi olla armeijan taustat ja resurssit, voidakseen toteuttaa räjäytysoperaation.

Operaation suorittaminen ilman välitöntä kiinnijäämisen riskiä on vatinut perusteellista tietoa esimerkiksi ks. alueen kansainvälisesta tarkkailusta jne., muutoinhan kiinnijääminen olisi ollut välitön, sillä kaikki tiheästi liikennöidyt vesistöt ovat useiden, päälekkäisten instanssien jatkuvan tarkkailun alaisena, reaaliaikaista dataa saadaan useiden toimijoiden satelliiteista jne.

Syytökset ja niiden perusteella tuomitseminen

Kuten Venäjän itsenäs omistamien kaasuputkien räjäyttämiseen liittyvä tapahtumaketju kiistatta osoittaa, Venäjä ”leimattiin” välittömästi, koko maailman ”medioissa” syylliseksi omien putkiensa räjäyttämiseen, vaikkei mitään todisteita suuntaan tai toiseen ollut edes esitetty?

Nyt kun tiedetään että räjäytyksestä selviäminen, ilman välitöntä kiinnijäämistä on vaatinut, armeijatason vedenalaista toimintaa ja kun tapahtuma-aikoihin alueella olikin käynnissä vielä NATO:n sotaharjoituksia, jolloin alueen valvonta oli paljon normaalia tasoa korkeammalla, ainakin minulla herää kysymys, miten kukaan ”ulkopuolinen taho” olisi voinut suorittaa tämän räjäytyksen?

Läntisissä medioissa Venäjä ”tuomittiin” syytöksillä joille ei ollut mitään todisteita

Kuitenkin nyt ”lännessä” Venäläisten putkistojen räjäyttämiselle on löydetty ”syylliset” ja oikeudenkäynnit ovat käynnissä ”TOTUUS NOUSEE PINTAAN”

TOTUUS NOUSEE PINTAAN
LäpimätäHallintoSyyttelee

Vastaa